Suomen Saunaseura ry
 

   Suomen Saunaseura ry:n etusivulle   Suomen Saunaseura ry:n sivukartta   Ota yhteyttä Suomen Saunaseuraan  

Saunaseuran tarkoitus


Suomen Saunaseura ry on vuonna 1937 perustettu aatteellinen yhdistys.

Seuralla on Lauttasaaressa Vaskiniemessä saunatalo, joka on tarkoitettu seuran jäsenille ja heidän vierailleen sekä tutkimus- ja esittelytarkoituksiin.

Suomen Saunaseura vaalii perinteisiä, kohteliaita saunomistapoja, joiden perustana on toisten saunarauhan kunnioittaminen. Se kehittää suomalaista saunaa ja edistää sitä koskevaa tutkimusta.

Saunaseura jakaa tietoa suomalaisesta saunasta ja saunomisesta ympäri maailmaa. Se järjestää tai on mukana järjestämässä saunaan liittyviä seminaareja. Seuralla on laaja sauna-alan asiantuntijaverkosto.

Seura julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Sauna-lehteä ja ylläpitää kaikille avointa sauna-aiheista lukusalikirjastoa ja www-sivustoa. Kirjastossa on arkistoituna runsaasti Suomessa ilmestyvien lehtien sauna-aiheisia lehtileikkeitä.

Saunaseura voi myöntää vuosittain Samuli-palkinnon ansiokkaasti saunan hyväksi toimineelle henkilölle tai yhteisölle. Palkinto jaetaan Suomalaisen saunan päivänä, kesäkuun toisena lauantaina.

Saunaseuran kanssa yhteistyössä toimii Kansainvälinen Saunaliitto, jonka toimisto on Saunaseuran tiloissa.

(Päivitetty 21.11.2006)

   
EtusivuSivukarttaOta yhteyttä