Vaskiniemen saunat avoinna
Mahdollisista poikkeuksista tiedotetaan "ajankohtaista" osiossa muutoin Seuran aukioloajoissa noudatetaan syyskokouksen 2012 hyväksymää aukiolotiedotetta. Miehet ti ja pe klo 13-21, ke 13-22 sekä kuukauden ensimmäinen lauantai klo 11.30-16, muut lauantait klo 12-19 Hyödyllistä tietoa jäsenille seuran toiminnasta ja palveluista. Täältä löydät talousarvion ja toimintasuunnitelman 2013 Varaa hierojalle aika » |
Löylymiehen unelmahomma

Betoniraudoittaja Ari-Pekka Paavola (44) valittiin Saunaseuran uudeksi lämmittäjäksi huhtikuun lopulla. -Tämä on unelmatyö, hän sanoo.
Ari-Pekka on kova saunamies. Vaimon siskon mies tiesi sen ja toi hänet ensimmäisen kerran tutustumaan Saunaseuraan muutama vuosi sitten. Jäseneksi Ari-Pekka hyväksyttiin 4 vuotta sitten.
-Oli pakko liityä, koska Vellu ei aina ehtinyt isännöimään kun halusin tulla Vaskiniemen, hän toteaa.
Ja kun Pukkilan Seppo järjesti lämmittäjäkurssin, Ari-Pekka ilmottautui sille epäröimättä. Seppo tarvitsi vapaapäivän tuuraajia ja Ari-Pekka lähti mukaan puhtaasta mielenkiinnosta. Sittemmin on keikkaa riittänyt. Hän on ehtinyt vastata jo 70-80 kertaa Vaskiniemen saunojen lämityksestä.
Perheesi?
- Vaimo Sari on lähihoitaja. Lapsia meillä on kaksi, Tommi (8) ja Aino (11).
Saunan lumo?
- Pikkupojasta asti olen saunonut puusaunassa ja kaikki kesät tietysti myös mökillä. Saunominen on aina liittynyt mun elämääni. Minulla on kaksi harrastusta, sauna ja juokseminen.
Mitä opit Sepolta?
- Ilmavirtausten merkityksen hyvän löylyn takamiseksi. Kun lämmitys alkaa aamulla tarkkaillaan matalapainetta tai korkeapainetta, tuulen suuntaa... kaikki vaikuttaa kaikkeen. Lämmittäjän pitää sitten tietää, miten säähän reagoidaan.
Lempisaunasi?
-Vitonen on hyvä. Kolmosessa olen myös käynyt paljon. Nelonen on viime aikoina noussut suosikiksi sen lempeän löylyn vuoksi.
Missä skarppaat?
-Viimeaikaistenkin kokemusten myötä turvallisuuden korostaminen on erittäin tärkeää. Meille tulee säännölliset turvallisuuskierrokset, välipohjien tarkastukset mittauksilla jne.
- Virtausjutuista vielä: se on kyllä yllättävä uusi asia, että tuli ei aina tarvitse kipinää syttyäkseen.

