Saunojen aukioloajat

Miehet
tiistai ja perjantai                klo13-21
keskiviikko                         klo13-22
kuukauden ensimmäinen la klo12-16.30, viimeinen sisäänpääsy klo15.45 !!
muut lauantait                    klo12-19

Naiset
maanantai                          klo13-21
ei kuukauden ensimmäinen maanantai !
torstai                                klo13-22
kuukauden ensimmäinen la klo17-20.30


Toimisto, ma-to, puh 010 439 5600
puhelinaika         09-13
toimisto avoinna 09-16

Hyödyllistä tietoa jäsenille seuran toiminnasta ja palveluista.

Varaa hierojalle aika »

Muuta jäsentietojasi »

Irma-Riitta Järvinen

"Liian myöhään saunassa"

Suomalaisessa ja karjalaisessa kansanperinteessä on esitetty käsitys, että saunaan ei pidä mennä liian myöhään lauantai-iltana. Itse kohtasin tämän järeän kiellon ollessani kenttätöissä aunukselaiskylissä Venäjän Karjalassa 1994. Siellä kerrottiin, että Lietteen kylässä eli nainen, joka oli nukkunut kolme vuorokautta yhtä mittaa, ja herättyään hän oli kertonut kulkeneensa tuonpuoleisessa. (Tuonpuoleisessa kulkeminen on Venäjällä tunnettu kertomusaihe, jota kutsutaan obmiranie-perinteeksi.) Naista oli "taluteltu" siellä, ja kaikki oli näytetty, mutta häntä oli ankarasti kielletty sanomasta, mitä hän oli nähnyt, keitä tavannut. Ainoastaan yksi asia oli käsketty ilmoittaa muille: "Suavattan jälles kuuenden tšuassun ei pie mennä kylyh", eli: Lauantaina kello kuuden jälkeen ei saa mennä saunaan.

Mikä mahtaa piillä tämän kiellon takana, jonka esittäjäksi mainittiin niinkin suuri auktoriteetti kuin tuonpuoleisen väki, vainajat? Sauna, kyly, on aunukselaiskylässä, kuten Karjalassa yleensä, arvostettu paikka. Tutkimusryhmällemme kerrottiin, että saunaan sisään astuessa tulee tervehtiä: "Terveh, kyly, terveh, lämmäne, lagi tuatto, lat´t´ie muamo, seinät vel´l´et da sizäret". Saunaa verrattiin omaan perheeseen: se oli kuin isä ja äiti, veljet ja sisaret. Lämmin, elävä syli.

Myytti suomalaisissa kansantarinoissa

Suomalaisissa kansantarinoissa ja -uskomuksissa on ilmaistu painokkaasti käsitys, ettei saunassa pidä kylpeä lauantai-iltana liian myöhään. Tunnetuin esimerkki tarinasta lienee Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen neljännessä luvussa, jossa veljesten kylpiessä Simeoni kertoo varoitustarinan myöhään saunovasta piiasta:

Simeoni. Mutta muistelkaamme, että on lauvantai-ilta.

Juhani. Ja katselkaamme ettei riipu nahkamme pian orressa kuin entisen piian. Hirvittävä tapaus!

Simeoni. Tyttöhän ei koskaan ehtinyt saunaan toisten seurassa, vaan kuhkaili ja kahkaili siellä muiden jo maatessa. Mutta eräänä lauvantai-iltana viipyi hän tavallista kauemmin. Käytiinpä häntä etsimään; mutta mitä löyttiin hänestä? Ainoastaan nahka orressa. Ja oikeinpa mestarin tavalla oli tämä nahka nyljetty, olivatpa siinä hiukset, silmät, korvat, suu ja vielä kynnetkin jäljellä.

Kivi oli tottunut kuuntelemaan kertojia ja painamaan tarinat mieleensä. Hän käytti siis tässäkin hyväkseen kotiseudullaan tuttua tarina-aihetta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistossa on runsaasti muistiinpanoja tästä samasta tarina-aiheesta, joka käsittelee kieltoa: ei saa kylpeä liian myöhään lauantaina. Sunnuntaina ei myöskään saa kylpeä, eikä suurien juhlapyhien aattona, kuten jouluaattoiltana. Joissakin tarinamuistiinpanoissa on määritelty kielletty aika: lauantaina puolenyön jälkeen. Turun läänin Karjalassa kerrottiin paholaisen ilmestyneen hienona herrana:

Laitilas jossai talos mentti ain nii hilja sauna, mentti jouluaattonki hilja kylpemä. Sil talon tyttärel oli sulhane, sulhane ollu saunas. Tiäl tul sit jottai muija vasta miäs kauhia komiois vaatteis, muija oli tuntevinas sen miähe ja kysys, et mihi sä nii myöhä menet. Miäs sano, et hän mene sin sauna. Ku sit sulhane ei tullu takasi saunast ja mentti kattoma, nii ei ollu ku nahk saunas sulhasest. (SKS KRA. L. Laiho 5594. 1938.)

Myöhään saunomisen uhkana oli siis kauhea kuolema, paholaisen nylkemäksi joutuminen. Paholaisen muistaminen saunan lauteilla saattaisi juontua puhdasoppisuuden ajan protestanttisuudesta: kirkko halusi, etteivät suomalaiset maallisuudessaan nauttisi saunastaan liikaa, ja kytki sen muistutukseen helvetistä ja sen pääisännästä. Myös Kivi oli huomannut tämän yhteyden; hieman ennen kuin veljesten puhe saunan lauteilla kulki kohti piian "hirvittävää tapausta", kehotti Simeoni löylyä heittävää Eeroa: "Muistele Hemmolan Juhoa, muistele Hemmolan Juhoa!" Juhani tarttuu aiheeseen ja kertoo Hemmolan Juhosta sanotun, että "hän aina saunanparvella oli muistellut helvettiä".

Vanhojen uskomustarinoiden paholainen on vahtinut ihmisten käyttäytymistä ja rankaissut väärintekijöitä. Paholaista on siksi luonnehdittu moralistiksi. Se ilmaantuu tarinoiden mukaan paikalle, kun ihmiset lausuvat sen nimen, kun he pettävät ja varastavat, pelaavat korttia, nukkuvat kirkossa, tanssivat, unohtavat siunata lapsen, leikittelevät kuoleman mahdollisuudella ja tekevät pyhänä töitä. Liian myöhään lauantai-iltana kylpeminen kuuluu 1600-luvun puhdasoppisen protestanttisuuden näkökulmasta myös tähän synnillisen toiminnan joukkoon rikkoessaan kolmatta käskyä vastaan: Muista pyhittää lepopäivä.

Kekrisauna "pyhille miehille"

Kuitenkin etsisin myöhään saunomisen kiellon syytä ajassa vielä paljon kauempaa - ja yhteydestä vainajiin ja tuonpuoleiseen, kuten aunukselaiskertomus vihjaa. Luultavasti jo esikristilliseltä ajalta periytyviin suomalaisiin kekrin (keyrin, köyrin) viettämisen tapoihin on, satokauden päättymisen juhlinnan ja juopottelun ohella, kuulunut aterian valmistaminen ja saunan lämmittäminen suvun vainajien vierailua varten. Kansanrunousarkistossa on muistiinpanoja näistä pitkäkestoisista perinteistä 1800-luvun loppupuolelta ja 1900-luvun alkupuolelta. Kekri oli vanha suomalainen vuoden vaihtumisen juhla, pyhäinmiestenpäivän edeltäjä, jonka jotkin juhlinnan tavat ovat sittemmin siirtyneet joulunvieton osaksi. Samoin kuin kekriin, myös vanhoihin joulutapoihin on kuulunut suvun vainajien syöttäminen ja saunottaminen. Kekrisaunasta "pyhille miehille" kertoo seuraava muistiinpano (Jouko Hautalan toimittamasta teoksesta Vanhat merkkipäivät, 1948):

Keyrin aattoiltana laitettiin sauna kuntoon. Emäntä kävi vastat hautomassa, ja sitten käskettiin pyhät miehet saunaan. Uskottiin vainajien henkien menevän kylpemään, ja oltiin hyvin hiljaa, että ne saisivat rauhassa kylpeä. Sitten laitettiin ruoka pyhille miehille, kaikki herkut, mitä talossa oli parasta, ja mentiin koko talon väki saunaan yhtä aikaa, että pyhät miehet saisivat rauhassa syödä. Jos näin ei tehty, pelättiin huonoa karjaonnea. (Nilsiä)

Perinteiden muuttumisesta ja suhtautumisesta muutokseen kertovat myös ne kaskut, joissa pyhien miesten syöttäminen lyödään leikiksi ja vanha tapa näyttäytyy naurettavassa valossa:

Pahkamäen talossa oli laitettu kekriyöksi hyvä ruokapöytä menninkäisille tyhjään tupaan. Talon rengit olivat laskeneet sinne siat syömään. Siat kaatoivat pöydän ja söivät niitä ruokia. Emäntä oli käynyt oven takana kuuntelemassa ja iloissaan haastanut isännälle: "Siellä ne pyhät miehet syyvvä tasjutti." (Pielavesi)

Vainajahenkien saunominen pyhinä

Vainajahenkien saunomisesta on esittänyt oman humoristisen tulkintansa virolainen kirjailija Andrus Kivirähk teoksessaan Riihiukko (suomeksi ilmestynyt 2002). Kirjan pohjana on virolainen kansanperinne, uskomukset ja tarinat, jotka monin tavoin muistuttavat suomalaista perinnettä. Meidän marraskuun alun kekriaikaamme, jakoaikaa, on vastannut virolaisen perinteen "hingite aeg", sielujen aika. Tuona aikana ajateltiin vainajien vierailevan entisessä kodissaan. Kivirähk kertoo romaanissaan, kuinka Räähkän Reinon täti oli kurkistanut salaa saunan ikkunan takaa, kun vainajat olivat sisällä kylpemässä, ja he olivat näyttäytyneet katsojalle lauteilla vihtovina ihmisenkokoisina valkeina kanoina.

Ajatus kotona vierailevien vainajahenkien saunomisesta erityisinä pyhinä aikoina voisi selittää myös myöhään lauantai-iltana kylpemisen kiellon: pyhä raja on laajentunut juhla-ajoista koskemaan tavallista lauantai-iltaa. Kristillisen kansanopetuksen mukaan myös myöhäinen lauantai-ilta oli jo pyhitettyä aikaa, sapattia. Pyhän käsite on tarkoittanut uskontotieteilijä Veikko Anttosen mukaan pois erotettua, joka edellytti rajan vetämistä. Arjen ja pyhäpäivän välillä on ennen ollut selkeä raja, samoin kuin tämän puoleisen ja tuonpuoleisen, elävän ja kuolleen; Aunuksen karjalaiskylissä 1990-luvulla vielä pohdittiin näitä rajoja. Ei elävälle ihmiselle ollut sallittua olla läsnä, kun tuonpuoleisen olennot saunoivat.

(FT Irma-Riitta Järvinen toimii tutkijana Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistossa.)