Suomen Saunaseura ry
 

In English »   


   Suomen Saunaseura ry:n etusivulle   Suomen Saunaseura ry:n sivukartta   Ota yhteyttä Suomen Saunaseuraan  

Seuran historiasta lyhyesti

Suomen Saunaseura ry perustettiin vuonna 1937 nimellä Suomalaisen saunan ystävät. Alkuaikoina toiminta oli aatteellista. Perustajajäsenet olivat kansallismielisiä lääkäreitä, joiden päämääränä oli tutkia saunaa ja sen vaikutuksia, tehdä sitä tunnetuksi maailmalla ja parantaa sitä laadullisesti perinteitä kunnioittaen.

Kymmenen vuotta toimittuaan aktiivinen harrastajajoukko sai oman saunansa Humallahteen. Siellä saunottiin vuoteen 1972 saakka. Humallahti ei kuitenkaan täyttänyt kaikkia toiveita, sauna oli pieni eikä uimavesikään ollut kaikkein kelvollisinta. Alusta alkaen seuran haaveena oli myös ollut saada oma tutkimussauna ja saunalaboratorio. Tämä haave tuli todeksi Lauttasaaren Vaskiniemessä. Sinne rakennettiin saunatalo, joka piti sisällään puulämmitteisiä, ulossavuavia saunoja, savusaunan ja laboratoriosaunan. Saunat valmistuivat olympialaisinnostuksen vauhdittamina vuonna 1952. Näin niistä tulikin joksikin aikaa maailman kuuluisimmat saunat , sillä kisoihin akreditoituja lehtimiehiä, urheilujohtajia, diplomaatteja ja jopa kuninkaallisia kylvetettiin Vaskiniemessä kisojen lomassa .

Oli ihme, miten pieni jäsenmaksujen turvin toimiva yhdistys pystyi niin suureen hankkeeseen kuin Vaskiniemen saunat. Laboratoriosauna oli ahkerassa käytössä 1960- ja -70-luvuilla. Siellä tehtiin pääasiassa saunan fysiologisiin vaikutuksiin liittyviä kokeita.

Nykyisin Vaskiniemen toiminta on saunomista ja siihen liittyvien asioiden tiedottamista. Saunat toimivat myös Suomen edustussaunoina. Siellä näytetään kutsuvieraille ja maailman lehdistölle hyviä ja oikeita saunatapoja ja kylvetetään heitä saunan saloihin. Usein seuran jäsenet ovat saaneet Vaskiniemessä saunoessaan näyttää mallia median tehdessä juttuja suomalaisuudesta ja sen omaleimaisimmasta ilmiöstä, saunasta.

Samuli-palkinto 2009  


Vuoden 2009 Samuli-tunnustuspalkinnon Suomen Saunaseura myöntää Suomen YK:n rauhanturvaajille ja Rauhanturvaajien Museolle tunnustuksena saunakulttuurin vaalimisesta eri operaatioissa eri puolilla maailmaa. Museon Faitteri-Saunat on taltioinut  rauhanturvaajien saunakulttuuria nettisivuillaan laajana kuvakokoelmana.

Saunaseuran puheenjohtaja Lasse Lehtonen luovutti palkinnon nettisivujen ylläpitäjälle Ville Kaarnakarille Vaskiniemessä, Lauttasaaressa la 13.6. klo 10.30.
Kuvassa vasemmalta vpj Ben Grass, Ville Kaarnakari ja Lasse Lehtonen.

Samuli-palkitut v. 1988-2009

Vuonna 1991 ”Vuoden saunoja” –nimi muutettiin ”Samuli-palkinnoksi”

1988     UKK-Instituutti, tutkimukset saunomisen ja siihen liittyvän jäähdyttelyn terveellisyydestä
1989     Mirja Mohtaschemi-Virkkunen, kirja ”Terveisiä saunasta”
1990     Professori Erkki Helamaa, saunaperinteen vaaliminen, rakennustekniikka
1991     Emeritusprofessori Ilmar Talve, Viro, väitöskirja saunasta 1960.
1992     Arkkitehti Risto Vuolle-Apiala, aloite Muuramen saunakylän rakentamisesta
1993     Kotiharjun sauna, ainoa yleinen puulämmitteinen sauna Helsingissä
1994     Johtaja Heiz Steinfeld, Saksa, suomalaisen saunan tunnetuksi tekeminen Saksassa
1995     Maisteri Eero Välikangas, Tampereen kv. Savusaunaklubi, saunarauhan julistaja
1996     Toimitusohtaja Pekka Roviola, savusaunamalliston ja savusaunakiukaan luominen
1997     Ekonomi Ritva Müller, Matkailun Edistämiskeskus, saunalähettiläs maailmalla
1998     Näyttelijä Keijo Komppa, yleisten saunojen puolestapuhuja
1999     Kirjailija Markku Nieminen, vienankarjalaisen kulttuurin elvyttäjä
2000     Keraamikko Teppo Hurme, saunamuseon perustaja
2001     Matkailuyrittäjä Pentti-Oskari Kangas, Rymättylän Herrankukkaron perustaja
2002     Lions Club, Asikkala
2003     Arkkitehti Severi Blomstedt ja valokuvaaja Jari Jetsonen, Löylyn Henki –näyttelyn työryhmä
2004     Suomen Latu ry, liikunnan ja saunomisen yhdistäjä
2006     Olli Leikas, traktorivetoisen savusaunan keksijä ja taitavasti rakentaja
2007     Rainer Hanhilahti, Saunasaaren perustaja
2008     Nina Stenros ja Anu Valve, TV-dokumentti Sauna - totuus saunasta, totuus suomalaisista
2009     YK:n rauhanturvaajat ja Rauhanturvaajien Museo tunnustuksena saunakulttuurin vaalimisesta eri operaatioissa eri puolilla maailmaa. Rauhanturvaajien saunoja esittelevät sivut ovat osoitteessa www.peacekeeping.fi kohdassa Faitteri-saunat.

(Päivitetty 13.6.2009)


   
EtusivuSivukarttaOta yhteyttä